Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokerikreemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokerikreemi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ison tytön yöperhoskakku ja 7-vuotissynttärit

Meillä tyttö täytti jo seitsemän ja ihan se kaikkein ihanin prinsessavaihe taitaa olla hieman takanapäin... Synttärikakuksi kelpasi hyvin äidin ehdottama musta-pinkki-kakku. Mustaa marsipaania oli kaapissa ja se piti johonkin käyttää. Pitkään mietimme miten pinkki väri kakkuun tuodaan (äiti haaveili sokeripitsistä, mutta tuli järkiinsä, kun välineet ja pitsiaine maksaa ihan liikaa) ja tyttö taiteili vielä osin prinsessaunelmien ja osin discoteeman parissa. Päädyimme sitten perhosiin, koska muotit löytyivät kaapista ja ne oli nopeat tehdä. Äidillä on nykyään työkiireitä, niin jostain joutui tinkimään.



Pohjana mehevä vaalea kakkupohja pienillä muutoksilla. Vähensin mm. sokerin määrää ja silti kakkuun tuli hieman kovempia kohtia. Kakkuvuokani muoto ei ehkä ollut paras mahdollinen noin raskaaseen pohjaan. Kokeilen ehkä seuraavaksi perinteistä laakeaa kakkuvuokaa. Kostutuksena tilkka vaniljamaitoa, mutta koska pohja on mehevä, niin mitään järjetöntä määrää nestettä ei tarvita. Korkeat marsipaanikakut on tehtävä kuivempina, jos haluaa niiden pysyvän pystyssä.

Välissä mansikkamousse, jota tein taas ihan liikaa, vaikka jo puolitin ohjeen. Mutta järki voitti ja lisäsin vielä liivatteen määrää ja lusikoin täytettä kohtuudella kakun väliin. Alla oleva resepti on Pullahiireltä.

500 g mansikoita
6 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 1 1/2 dl tomusokeria (puoletkin riittää)
1 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä

1/2 dl vettä / mehua (käytin laimennettua sitruunamehua)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi. Soseuta tuoreet mansikat tai sulata pakastemansikat ja valuta osa mehusta pois (näin täyte hyytyy paremmin) ja soseuta vasta sitten. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja sulata liivateet yksi kerrallaan joukkoon joukkoon. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja kaada se ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon koko ajan sekoitellen. Lisää sitten mansikkasose tuorejuuston joukkoon ja vielä lopuksi kermavaahto joukkoon. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa tomusokeria makeutta tuomaan.

Kakun kosteussulku eli sokeri-voikreemi oli tällä kertaa maustettu kaakaolla (osa tomusokerista korvataan tummalla kaakaojauheella), jolloin kreemistä tuli vähän tummempaa ja mahdolliset marsipaanin repeämät eivät olisi paistaneet silmään niin pahasti. Ja repesihän se marsipaani, koska oli jo vähän kuivaa. Ja tuo kakun korkea muoto ei ole kovin helppo päällystää. Taitokset sai kuitenkin piiloon perhosten alle. Kakun perhoset ovat kuulemma yöperhosia, koska "taivas" oli musta.


Suolaisena tarjottavana oli pikku pizzoja, mutta nälkäisenä niistä ei kukaan muistanut ottaa kuvaa. Sitä paitsi mieheni kokkaili niitä, etten kai voi hänen pitsojaan omia blogiini.

Muita tarjottavia olivat amerikkalaiset suklaamuffinit. Niitä olen aiemminkin tehnyt ja aina ovat yhtä hyviä, kunhan ei paista liian kauaa. Nyt oli mukana maitosuklaata, mutta muuten sama resepti. (Musta-pinkkiä nämäkin.)

100 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
2 kpl munaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta (laitan vain 0,5-0,75 dl)
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa

100 g tummaa suklaata tai maitosuklaata

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri ja notkista hieman sekaisin. Lisää munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen. Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon. Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin ja paista uunissa 155-asteessa (normiuuni 200) 12-22 minuuttia. Aika riippuu muffinien koosta ja muffinipeltisi materiaalista (metalli vai silikoni). Testaa itse sopiva aika ottamalla yksi muffini pois uunista, kun arvelet, että olisi valmista. Halkaise se ja maista, mutta älä polta suuta. Hieman tahmea vaikutelma on parempi kuin sokerikakkumaisen kuiva. Jäähdytä nopeasti ritilällä, mutta älä jätä moneksi tunniksi kuivumaan. Koristele vaikka sulalla suklaalla ja sokerikukilla. Anna suklaan jähmettyä, mutta kerää muffinit rasiaan, etteivät kuivu liikaa. 



Taivaallisen herkullisia ovat myös simppelit kaura-kookoskeksit. Näihin tulee aivan himo:

200 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
4 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
2 dl kookoshiutaleita

Sulata voi ja anna vähän jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Vispaa toisessa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää haalea voisula. Kaada sitten nesteet kuivien aineiden päälle ja sekoittele taikinaksi. Nosta pellille nokareita ja taputtele litteämmiksi. Nämä kakkuset leviävät uunissa, mutta jäävät paksummiksi kuin perinteiset kaurapitsileivät. (Ohje Terttu Lehtinen. Julkaistu Kotikokin parhaat leivontaohjeet -kirjassa.)

Kuvassa kaura-kookoskeksit ovat alimmalla tasolla ja ylemmällä perinteisiä ostokeksejä, joita lapset yleensä muiden juhlissa kahmivat kaksi käsin. Nyt ne jäivät melkein koskematta. Höh. Tää äiti ei taida enää ostaa kaupasta mitään, kun jäävät vaan nurkkiin pyörimään. Kaurakeksejä sitä vastoin pitää jo tehdä uusi annos...


Pääsiäistä (ja seuraavia synttäreitä) odotellessa ehdin vielä kuvata parit käsityöt, mutta niiden blogiin siirto voi viedä aikaa. Vieläkin työkiireitä. Mutta työkiireiden tulokset paljastan vasta ensi viikolla. Kerrottakoon kuitenkin, että projektini liittyy tyttöjen näytösasuihin...

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Korallinsävyinen ylioppilaskakku

Sain kunnian tehdä kaksi täytekakkua miehen siskon tytön (tarkkaavainen lukija huomautti väärästä muodosta (kaikkea sitä sattuukin), nyt on korjattu) ylioppilasjuhliin. Toiveena oli korallin ja persikan sävyisiä kukkia oikein ryöppynä ja ilman mitään selvää viitettä ylioppilaaksi tuloon (ei siis lakkia eikä lyyraa kakun päällä). Juhla-asu oli myös korallinsävyinen ja mielestäni pääsin sävyssä aika lähelle  ;-)



Mitoitin kakut 15 ja 20 hengelle ja hyvin riittivät. Tarkkaa lopullista syöjien määrää en tiedä, mutta juhlissa oli myös suklaamoussekakkua ja gluteenitonta kakkua sekä suklaalähde dipattavineen, niin varmasti kakut riittivät.



Täytteeksi toivottiin prinsessakakun täytteitä eli vaniljakiisseliä kermavaahdolla sekä vadelmahilloa (joka ihan oikeaoppisesti taitaa kuulua opera-kakkuun). Kiisselin tein keltuaisista, kuohukermasta ja maidosta perunajauhoilla suurustaen sekä maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla. Vadelmahillo oli kaupasta vähäsokerista versiota omien pakastimien jo ammottaessa tyhjyyttään vadelmien suhteen. Pienempään kakkuun tuli kaksi väliä ja isompaan kolme. Pohjia kostutin maltillisesti sitruunamehu-tomusokeri-vesiseoksella (vähän niinkuin spritea ilman kuplia).

Pohjat olivat 5 ja 6 munan sienikakkupohjan ohjeella ja vuoka 25 cm halkaisijaltaan. Sokerikreemiä tein aluksi liian vähän (2,5 kertaisena), joten tein sitä lisää vielä puoli annosta. Kreemiä kului siksi niin paljon, että pursotin jokaisen täytekerroksen reunaan "stopparin" 10 numeroisella tyllalla: vadelmahillo ja vaniljakiisseli+kermavaahto pysyivät taatusti kakun sisällä. Tässä resepti  (alunperin Kinuskikissalta) pienen 24 cm kakun kuorrutteen alle:

125 g voita
0,5 tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta
n. 250 g tomusokeria (vähemmänkin riittää - varsinkin jos vähentää veden määrää)
1 rkl kylmää vettä (tai lämmintä, jos kreemi on liian kovaa)

Notkista voi sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeri parissa erässä. Vatkaa hyvin sekaisin ja lisää tarvittaessa vettä, jotta saat hyvin kakun päälle levitettävän massan.




Päällys oli marsipaania hieman valkoisemmaksi värjättynä ja kukat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta (2:1 tai 3:1). Käyttämäni sokerimassa (Renshaw Ready to roll icing) oli ihanan pehmeää, mutta toisaalta vaati tuon marsipaanin seurakseen, että työstäminen oli helpompaa. Kukat kuivuivat parissa päivässä, mutta keskustan pikeeri ei meinannut kuivua... Ei se haitannut, mutta asettelun tein pinseteillä, etten olisi painanut sormenjälkiä kukkien keskustaan.

Kakkujen kuljetusmatka ei ollut pitkä, mutta muutama kukka tipahti matkalla. Olin varautunut korjauspaketilla, joten sain korvattua pudonneet ja hajonneet kukat uusilla. On siis hyvä olla aina muutama varakukka, niin ei synny mitään katastrofia tai paniikkia juhlamieltä laskemaan :-)


Tarkkaan pitää ajankäyttö miettiä, jos tekee kakkuja toisen juhliin, joihin itsekin menee vieraaksi. Nyt juhlat olivat vasta klo 14, joten hyvin ehdimme koko perhe hoitaa aamutoimet ja lounaan, ja tietenkin tehdä kakut valmiiksi. (Kukat olin tehnyt jo viikolla valmiiksi.) Mutta mieskin joutuu näissä minun kakkutalkoissani aina osallistumaan vähintään imuroinnilla, lastenvahtimisella ja tiskaamisella. Useimmiten myös marsipaanikilon värjääminen ja pehmentäminen vaatii miesvoimaa. Kiitos siis omalle kullalleni, kun jaksat näitä "ruoka on taidetta" -hetkiä...


Käytetyt muotit yläkuvassa.