Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pitsikirjonta eli free standing lace -kokeiluja

Kankaasta irrallaan olevat konekirjontapitsit ovat jotain liian söpöä ;-) En tiedä miten niitä suomeksi pitäisi kutsua - irralliset pitsikuviot tuntuu vähän liian tylsältä ja rautalangasta väännetyiltä. Free Standing Lace -nimellä kirjontamalleja löytää nettikaupoista, jotka myyvät konekirjontakuvioita. Mutta irtokuviot ovat ihanan monikäyttöisiä. Niitä voi lisäillä valmisvaatteisiin, tumppuihin, pipoihin, hiuspantoihin ja -klipseihin. Niistä voi tehdä koruja (korva-ja kaulakoruja, rintaneuloja) tai ripustaa ikkunaan tai joulukuuseen. Lahjapakettien päälle voisi laittaa perhosen lentelemään tai koristekranssiin tehdä lumihiutaleita.

Niin sanotut kangasmerkit jäävät kyllä toiseksi, sillä FSL-kuviot ovat keveitä, pitsimäisiä ja molemminpuolisia, jos niin haluaa. (Alalankana käytetään siis samaa sävyä kuin ylälanka - käytännössä ylälankaa puolataan omalle puolalleen.) Kuvissa on ensimmäiset kokeiluni ja kaikki on prässäämättä ja tärkkäämättä. Kunhan tiedän mihin onnistuneet kappaleet käytän, niin silitän kuviot vasta sitten.

Esimerkkejä FSL-kokeiluista. Vain ylhäällä vasemmalla on onnistunut.
Miten kuviot sitten eroavat "tavallisista" kirjontakuvioista? Salaisuus on tiheä pohjatikki tai pohjatikkiverkko, joka estää muiden tikkien purkautumisen. Lisäksi jos kuviossa on paljon pitkää satiinitikkiä, on tämä osuus yleensä vielä reunustettu hyvin pienellä siksak-tikillä. Tukimateriaalina käytetään veteen liukenevaa kuitukangasta tai Ultra Solvya. Tästä on useita eri ohjeita, mutta kerron nyt omista kokemuksistani Ultra Solvyn kanssa.

Onnistunut lumihiutale kuuseen tai ikkunaan ripustettavaksi.
Käytin valkoista alalankaa ensimmäisiin kokeiluihin, sillä halusin testata pingottamista, tukimateriaalia ja neuloja. Valkoiseen tai vaaleaan ylälankaan valmispuolan sävy toki sopii, muttei tummempiin töihin. Alakuvassa on testattu voimakkaita värejä. Kaunis pitsikuvio vähän kärsii, sillä valkoinen lanka näkyy ja tuo kuluneen ulkonäön. Ehkä sininen ja valkoinen lanka toimisivat yhdessä "farkkupitsiä" tehdessä.

Pitsinauhakokeilu ja sydän. Alalankana valkoinen valmispuola.
 Alakuvassa nurja puoli sydämestä. Tällaisenaan kuviota ei voi oikein koristeeksi ripustaa.

Nurja puoli punaisesta sydämestä.

Tässä lumihiutaleessa kuvio on päässyt liikkumaan ja osa reunatikeistä on irrallaan muusta työstä.

Väärä tai tylsä neula ei menee enää lankakerroksista läpi ja seurauksena on lankalenkkejä.

Osa ensimmäisistä malleista ei ollut FSL-malleja, mutta halusin silti niitä kokeilla. (Niistä ei ole kuvia.) Ja alunperin ajattelin pingottaa tyllin kehykseen mukaan, mutta innoissani unohdin. Niinpä osa malleista muuttui lankakasoiksi tukikalvon poisliotuksen jälkeen. (Netistä saa ladattua paljon ilmaismalleja, mutta niiden käyttö on omalla vastuulla. Malleja ei myöskään yleensä saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Vielä en ole yhtään ostanut uusia malleja, enkä ole ottanut selvää miten bisnesmielessä malleja voi ostaa ja hyödyntää. Varmaa nyt on, että itsesuunnitellut ja -digitoidut mallit ovat vapaasti käytettävissä myytäviin töihin.)

Ultrasolvyn (paksumpaa kuin tavallinen Solvy) voi pingottaa sellaisenaan kehykseen. Kehykseksi kannattaa valita juuri oikeankokoinen eikä montaa kuviota kannata kirjoa samalle isolle kehälle. (Lumihiutaleet ja pinkin nauhan ja sydämen kirjoin isoimmalla kehällä 360x200. Lopputuloksessa on toivomisen varaa...) Neulaksi valitaan mikrokuituneula eli hyvin terävä ja mielellään ohut nro 70-80 oleva. Kokeilin kirjontaneulalla, mutta se tylppäkärkisenä venytti tukimateriaalia enemmän ja jätti isompia reikiä (tai aiheutti tukimateriaalin repeytymistä). Terävällä neulalla homma sujui hyvin, mutta neulan käyttötuntien lisääntyessä alkoi jo syntyä huonompaa jälkeä. Jos tukikalvo ei tunnu pysyvän kireällä, voi sisemmän kehyksen ympärille kietoa puuvillanauhaa tavallaan korvaamaan puuttuvaa kangasta.

Seuraavaksi kokeilin pienempää kehystä ja varmistin mallien olevan FSL-malleja. Käytin Splendid Square Hoopia (120x120 mm), johon kirjoin kaksi perhosta. Hitainta nopeutta sai käyttää (5 eri nopeutta).

Kuvassa perhoset ennen kalvon poisliotusta.


Nyt vaihdoin myös alalangan kulloinkin vuorossa olevaa väriä vastaavaksi. Vähän tässä voi oikaistakin ja käyttää esim. kolmea alalankaväriä, jos kirjontavärejä on vaikkapa kuusi. Riippuu mihin käyttöön pitsi tulee.

Oikea puoli

Nurja puoli
Lähikuva perhosesta ehkä kertoo miten tikit järjestyvät. Valkoista pohjatikkiä tulee tiheästi ja sitten jokainen raja kierretään uudelleen tiheällä siksakilla. Ompelua pitää koko ajan vahtia mahdollisten lankalenkkien takia. Jos niitä tulee, kone pysäytetään ja langat leikataan pois. Peruutetaan muutama pisto ja jatketaan kirjontaa. Näyttävän perhosen tekeminen vie siis aikaa, mutta kyllä se silti on nopeampaa kuin vaikkapa virkkaaminen. Ja sormet säästyvät ;-)



Violetti perhonen pääsi liikkumaan jonkin verran ompelun aikana. Liikkeen ei tarvitse olla suurikaan, kun pistot jo osuvat väärään kohtaan. Tässä mallissa alareunan pyörylöitä ommeltiin kahdesta suunnasta (siis ensin puolikas ympyrä ja sitten toinen), jolloin osa pyörylöistä jäikin auki, kun kuvio oli päässyt liikahtamaan. (Kuvion voisi tietysti digitoida niin, ettei turhia neulan nostoja tulisi, ja jäisi hiukan pelivaraa pingotuksen suhteen.)

Perhosen keskellä olevat hörhellykset ovat vähemmän kauniit. Mallissa ne olivat oikein säännönmukaiset. Siksi tämä kuvio voisi hyötyä tyllin tai organzan käytöstä, jolloin ompeleet pysyisivät paikoillaan myös pesun jälkeen.

Vasen tuntosarvi meni vähän vinoon...

Perhonen on heti pirteämpi oman värisessään ympäristössä.

Solvykalvo on itsessään kovettava aine eli Solvyn riekaleet voi säästää ja kovettaa niillä erilaisia pitsitöitä tai muita projekteja. Tai pesun jälkeen uutta koviketta kaipaavat voi tärkätä liottamalla kalvon riekaleet pieneen vesimäärään ja upottamalla esim. pitsikulhon liemeen.

Pitäisi kai hankkia pienempi kehys yksittäisiä lumihiutaleita tai perhosia varten. Tai kokeilla sitä tylliä/organzaa. Enkelimallejakin on jo muutama varastossa ja kovasti houkuttaisi koristella joulukuusi tänä vuonna pitsillä. Mistä vaan saisi lisää aikaa toteuttaa kaikki ihanuudet?