Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Mutakakkumuffinit ja mansikka-minttusorbettia


Kesäiselle piknikille tein jälkiruuaksi mutakakkua: tällä kertaa muffinien muodossa (inspiraatio ja resepti Leila leipoo -ohjelmasta.) Paistoin muffineita aika paljon kauemmin kuin ohjeessa (20-25 minuuttia). Muffinit jäivät silti riittävän kosteiksi ja olivat helppoja kuljettaa. Muffinien kolo kuuluu täyttää kermalla tai vaikka sorbetilla, kuten me teimme. Ohje on ruotsiksi ja tekemisohjeet käänsin ja sovelsin omaan makuun sopiviksi.

2 st ekologiska ägg
2 dl strösocker
1 tsk vaniljsocker
50 g smör
0.5 dl matolja
1 dl ljus sirap
2 dl vetemjöl
1 dl kakao av god kavlitet
1 tsk bakpulver
1 st nypa salt
100 g mörk kvalitetschoklad 70% 

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Suklaa ja voi sulatetaan mikrossa miedolla teholla. Öljyn ja siirapin voi lisätä näiden joukkoon sulatuksen jälkeen. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Vaahtoon lisätään vähän jauhoja ja nestemäiset aineet sekä loput jauhot. Jaetaan paperivuokiin, jotka on aseteltu muffinipellille. Paistetaan meidän uunissa 165-asteessa 20 minuuttia. (Leilan reseptissä 175-asteessa 12 minuttia.) Silikonivuoissa kypsymisaika oli paljon lyhyempi.

Muffini ensin nousee uunissa hieman korkeammaksi ja sitten uunista oton jälkeen (tai paiston loppuvaiheessa) laskee kuopalle. Tikku jää kokeiltaessa tahmeaksi, muttei valuvan märäksi.

Kesä on parasta jäätelöaikaa ja pakastinta on pitänyt tyhjentää viime vuoden marjoista ennen kuin uudet ovat mahtuneet. Mansikkasorbetti on oiva herkku. Lisäsin siihen oman yrttipenkin tuotosta eli minttua. Ohje suoraan Dansukkerilta. Tuosta määrästä tulee monen monta palloa ja se on niin makeaa, että riittää kyllä useammalle kuin 4-6 syöjälle. Mintut olen keitellyt ohjeen mukaan ja soseuttanut massaan mukaan. Mansikat ovat olleet lähes jäisiä, jolloin ne jäähdyttävät kuuman liemen ja jäätelökoneen ei tarvitse posottaa kuin puolisen tuntia. Valkuaisia olen käyttänyt 2-3, riippuen siitä paljonko niitä on jäänyt ylitse jäätelön valmistuksesta ;-)

1 dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
3 oksaa tuoretta minttua
1 dl vettä
1 ½ dl Dansukker Glukoosisiirappia
2 rkl sitruunamehua
1 l (500 g) mansikoita
2 munanvalkuaista
½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria

1. Kiehauta sokeri, mintunoksat ja vesi kattilassa. Lisää marjat sokeriliemeen ja soseuta tasaiseksi. Sekoita glukoosisiirappi ja sitruunamehu marjaseokseen.

2. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi ja sekoita marjaseoksen joukkoon. Pane massa jäätelökoneeseen tai pakasta vähintään viisi tuntia (mieluiten yön yli). Sekoita seosta pari kertaa pakastumisen aikana.


Kuvat on otettu kotona, mutta sorbetti (vajaa litran purkki) säilyi eväsretkellämme hyvin kylmälaukussa sanomalehteen käärittynä ja kolmen kylmävaraajan kanssa viitisen tuntia. Silloin se oli lusikoitavan kohmeista ja viilensi lämmintä hellepäivää ihanasti. Kylmälaukussa oli toki muutakin viileää ruokaa ja juomaa, mutta ne syötiin jo aiemmin :-) Ei siis ollenkaan mahdotonta herkutella jäätelöllä tai sorbetilla eväsretkellä!