Näytetään tekstit, joissa on tunniste applikointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste applikointi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. helmikuuta 2016

Tähtitunika

Peruspaitojen jälkeen ryhdyin selailemaan tunikoiden kuvia. Kaupalliset versiot eivät olleet mitenkään ihmeellisiä. Mutta tunikoissa on se hyvä puoli, että jos hame olisi epäkäytännöllisen pitkä tai paita tylsä, tai kaapissa vain legginsejä, niin tunika ratkaisee pukeutumispulman. Valitsin kaavaksi Princess-tunikan Ottobresta (4/2012). Siitä olin jo piirtänyt aiemmin kaavan koossa 122. Koska kasvuvaihe on nyt kova, lisäsin vain hihan mittaan pari senttiä ja helmaan sentin.



Hyvin onnistui kumilankarypytyskin, kun muistin ommella kaikki kolme ommelta yhteen pötköön ja päättelin kuminauhat kunnolla. Langankireyttä muutin jonkin verran, ehkä 2 kymmenystä.

Resoriksi valitsin mustan tuomaan vähän kontrastia (ja siksi ettei pinkeistä löytynyt sopivaa sävyä). Applikaation reunatkin tikkasin mustalla, että erottuu paremmin. Tuli taas kokeiltua siinä brodeerauskuvaa, mutta nuukuuksissani jätin taustalta pois pehmeän leikattavan tukikankaan ja kyllä kuvio nyt vähän kupruilee. Pitäisi tilata kyseistä tukikangasta lisää, mutten muista minkä valmistajan se oli. Ostin sitä metreittäin ja mukana ei tullut mitään tietoja. Diggaan kyllä alkupeärispakkauksia selosteineen ja ohjeineen! Itse applikaatio on vakosamettia.


Olkasaumaan kokeilin päällitikkausta (ommel nro 10): hyvin toimi, mutten tiedä tuoko tämä nyt käyttöön tai näköön mitään lisää.


Sovitimme muuten tunikaa ennen kuminauharypytystä. Olisi toiminut melkein sellaisenaan, mutta leveyttä olisi pitänyt vähentää. Ottobressa on kyllä tainnut olla muitakin Princess -tunika kaavoja: niissä ei ole ollut kuminauharypytystä.

Eli tässä paidassa testattu päällitikkaus, kuvio kuviolliselle kankaalle ja jokin juju eli kuminauharypytys. Mitäs seuraavaksi?

perjantai 24. tammikuuta 2014

Vauvalle trikoomekko

Tuttavien tytölle tein punaisesta trikoosta jouluksi mekon. Koko on aika pieni (56), mutta joustaa toivottavasti sen verran, että mahtuu vielä kevään aikana. (Pituutta helmaan vähän lisäsinkin, sillä omalla lapsella samalla kaavalla tehty mekko oli tuota pikaa tunika.) Vaikka värinä onkin joulunpunainen, niin mekko ole pelkästään jouluinen: pupu on ajaton kuva.


Mekossa on olalla ja toisessa sivussa nepit ja on siten helppo pukea pienimmillekin vauvoille. Ohje on Suuresta käsityölehdestä. Ohjeesta poiketen käytin tukikangasta neppilistoissa ja sivureunasta tuli siten vähän aaltoileva. Mutta pelkässä trikoossa painonepit äkkiä tekevät käytössä vaan reikiä.

Applikointikuva on Adorable Applique -sivustolta. Sinne kun rekisteröityy, niin saa joka päivä ladata yhden kuvan ilmaiseksi. Sivustolla on myös sisarsivustoja, joissa on sama periaate. Varsinaista jäsenyyttä en ole kokeillut, mutta jäsenhintaan kuuluu koko valikoima. Pupu oli helppo aplikoida. Pingotin kankaan tukikankaineen kehykseen ja vasta applikoinnin jälkeen leikkasin etukappaleen. Yleensä kuva tulee lasten paidoissa niin ylös, että kaula-aukkoa (tai hiha-aukkojakaan) ei kannata leikata etukäteen pois. Silloin kappaleen saa sopimaan 120x120 kehykseen (kirjonta-ala on siis 12x12 cm ja kehys on tuota isompi). Kone ompeli ensimmäisen langan, jonka mukaan asettelin valkoisen trikoon (taustalla liimaspray) ja sitten kone tikkasi valkoisen kankaan paikalleen. Kone pysähtyy ja ylimääräisen kankaan voi leikata pois. Sitten jatketaan muilla väreillä brodeerausta.


Oikeastaan ylläoleva kuva kuuluisi laittaa taskun yläpuolelle niin että tassut olisivat taskunsuun päällä ja pupun vartalo olisi tavallaan taskussa. En vain keksinyt miten... Jos tasku olisi mekossa jo paikallaan, niin taskunsuusta tulisi tosi pieni. Kokeilua siis edessä.