keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Käyttövaatetta kouluun: jegginsit

Koululainen kasvaa ihan kohisten. Akuuttiin housupulaan olen hamstrannut kankaita ja vihdoin sain yhdet housut valmiiksi. Tytön lempihousuiksi on valikoituneet erilaiset jegginsit ja bikerit.  Ne ovat usein jotain neulosta ja siksi varsin mukavia pitää toppahousujenkin alla. Neulos vaan kuluu nopeasti ja kutistuu kuivausrummussa yllättäen. (Aina siis ei ole tarkoitus rummuttaa tiettyjä vaatteita, mutta joskus nekin vaan löytyvät rummusta!) Jegginsit näyttävät housuilta enemmän kuin legginsit, jotka meillä lasketaan pidettäväksi jonkun toisen vaatekappaleen alla. Siksi on niin kiva tehdä helppoja ja nopeita kouluhousuja, kun ne käyvät paitojen, tunikoiden ja vaikka mekkojenkin kanssa.





Näiden jegginsien malli on Ottobresta 4/2015 ja kangas Kankaita.comista. Tytön koko on edelleen 110 tai 116 leveysmitoista, mutta pituutta saisi olla 128. Niinpä otin nro 9. Hippy Baby -kaavan (koot 74-122) ja vain pidensin lahjetta. Valitsin kuitenkin tuon 122, kun lantion mitta näytti menevän siihen parhaiten. Ohjeena oli ommella saumat tavallisella suoralla ompeleella kevyesti venyttäen. Hyvin tuntui toimivan! Sauma ei jäänyt kupruilemaan ja toistaiseksi saumat ovat pitäneet kutinsa käytössäkin. Toki huolittelin silityksen jälkeen saumanvarat yhteen saumurilla ja osan vielä päällitikkasin.

Tikkauksilla tuodaan malliin housumaisuutta ja korostetaan kankaan pohjaväriä. Valitsin mustaan kankaaseen luonnonvalkoisen puuvillatikkauslangan. Kuvittelin tilaavani koneompelulankaa, mutta tulikin käsintikkauslankaa ja puuvillaisena. Toimi silti koneessakin. Puolassa käytin polyesterilankaa. Nyt jännitetään miten lanka kestää pesuja! Piston pituus oli ehkä 3,5-4: tikkausta ommellessa myös venytin kangasta aivan kevyesti ja lopuksi höyrytin ne.


Ompelujärjestys oli: etukulmat etukappaleeseen, tikkaus. KE-sauma, tikkaus. Takakaarroke kumpaankin takakappaleeseen, tikkaukset. Taskujen yläsauma, ompelu paikoilleen, tikkaukset. KT-sauma, tikkaus.Etu- ja takakpl päällekkäin, ompele sivusaumat, tikkaukset.  Lahkeiden sisäsaumat. Vyötärön ompelu kuminauhalla. Lahkeensuiden ompelu. Näin saa tuon pitkän sivusauman tikkauksen tehtyä järkevästi, kun kapean lahkeen pujottelu ompelukoneeseen olisi mahdotonta. Sama järjestys olisi polvipaikkaa tehdessä: pitää purkaa jompikumpi sauma, jotta paikan saa siististi.


Lukuisten tikkausten takia lankoja joutuu koneessa vaihtelemaan koko ajan. Olisi kätevää, kun voisi nuo muut saumat tehdä toisella koneella. Saumuri leikkaa sauman liian kapeaksi, jos haluaa tikkauksen osuvan sv:n päälle. Pitää kehitellä jotain...

Housut eivät aivan istu: veikkaisin syyksi tuota "taapero"-kaavaa, vaikka kuinka mittailin isompaan kaavaan ja totesin, että siinä koko 128 olisi ihan säkki.  Tai vain liian iso koko ylipäätään. Jegginsit saisivat kuitenkin istua pepusta ja haarasta justiinsa, eikä mitään lökäefektiä tarvita. Edustassa on nyt siis väljää: ehkä lantion ympäryyteen ei tarvitse trikooneuloksessa varata mitään väljyysvaraa. Seuraavat pöksyt teen varmaan koon 116 leveydellä, mutta pituutta on sitten jo 134!

Musta on värinä neutraali, mutta ekaluokkalainen ei vielä "vaadi" hillittyä alaosaa. Siksi vähän haaveilen tekeväni läjän jegginsejä eri väreissä: vaaleanpunainen viininpunaisilla tikkauksilla olisi pirteä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti