keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Vesipullon verkkokassi

Vesipullo on hyvä pitää mukana jo lapsesta lähtien: näin vedenjuonnista tulee tapa, eikä lapsi ehkä osaa kaivata limuja ja energiajuomia vahvemmista puhumattakaan. Nestehukastahan ne monet mieliteot saavat alkunsa, ja jos nesteytys on kunnossa, mieli pysyy vireänä. Liikuntaharrastuksissa vesipullo on kaikilla mukana jo kolmevuotiaasta lähtien, mutta koulussa oletetaan lasten pärjäävän lounasruualla. Vähintäänkin liikuntatunneilla jano yllättää. Pullo siis mukaan!


Virkkasin välityönä tytölle pullonsuojuksen. Puuvillalankaa (Drops Paris) meni noin 40 grammaa. Aikuisen pullonsuojukseen menee varmaan koko kerä, sillä hihnasta täytyy virkata vähän pidempi. Hihna luultavasti venyy käytössä, ettei kovasti kannata liioitella :-)



Pohjaksi virkkasin kiinteillä silmukoilla pyörylän ja sitten viiden ketjusilmukan verkkoa joka neljänteen silmukaan kinnittäen (kuudes kiinteäsilmukka edellisen kaaren keskelle). Kerroksen vaihtumiskohdassa voi virkata kolme piilosilmukkaa ensimmäistä kaarta ylöspäin ja aloittaa siitä viiden silmukan kaaret tai sitten virkata vaan ympäri, kunnes korkeutta on tarpeeksi. Kannattaa testata täysinäisellä vesipullolla, joka venyttää verkkopussia tarpeeksi. Yläreunaan virkkasin vielä puolipylväitä samalla hieman kaventaen reunaa eli kuuden silmukan matkalle tuli neljä puolipylvästä. Hihnaksi virkkasin nauhaa: 3 ks plus + 1 kjs kääntymiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti