perjantai 18. syyskuuta 2015

Koulurepun sadesuoja

Meillä tyttö aloitti koulun vanhalla repulla, mutta pian siitä meni vetoketju rikki sivutaskusta. Oli hauskaa valita netistä uusi reppu, ja vielä oli lempiväriäkin jäljellä! Mutta äitiä hiukan epäilyttää repun vedenkesto. Niinpä tein sadesuojan JÄTTIheijastimilla: näkyy tyttö sitten tiukemmassakin syksyn kaatosateessa.



Neonkeltainen "tietyömiehen" kangas oli kangasvarastoissani aika vähissä, enkä hoksannut ottaa autosta aikuisten huomioliiviä. (Sitä paitsi kai se liivi tarvitaan siellä autossa turvavälineenä, eikä se ehkä olekaan sadekangasta...) Niinpä päädyin pul-kankaaseen, jota löytyi pinkkinä. Koeversion tein ensin lakanasta, sillä halusin istuvan suojan, joka pysyy hyvin paikallaan.  Pul-kankaan leikkasin yhtenä kappaleena, kun ajattelin ettei tule niin paljon vettäläpäiseviä saumoja. Sitten ompelin kuminauhakujat sivuille, pari muotolaskosta pohjan puolelle ja ylös tarran, jonka saa repun kantokahvan ympäri kiinni.



Tarraa tukemaan laitoin tukikankaan palan, mutten tietenkään silittänyt sitä kiinni. Myös pul-kangas on kaksinkerroin tuolla yläosassa, sillä en leikannut paloja pois, vaan käytin kaikki hyödyksi. Kangasliimaa olisi voinut käytää tukikankaan kiinnittämisessä, mutta sitä ei ollut varastossa. Ennen kuin kiristin kuminauhat paikoilleen, ompelin suojaan viisi heijastinta, joista kaksi näkyy sivuille ja kaikki viisi takaa katsoen.



Vielä on testaamatta pitääkö ompeleiden kohdat vettä vai joudunko silittämään saumansulkuteippiä heijastimien kohtaan. Saumateipistä minulla taas on huonoja kokemuksia: tuntuu että venyvissä kohdissa (esim. housun sisäsaumat) se irtoaa kankaasta.

Vielä iltahämärä kuva, joka on otettu käsivaralla - siksi tuota tärinää. Kyllä pitäisi näkyä!



Aurinkoisina päivinä suoja mahtuu hyvin repun pullotaskuun, joka olisi joka tapauksessa liian matala normipullolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti