maanantai 30. kesäkuuta 2014

Aurinkorasvapussukka veneeseen

Purjeveneemme on tilavuudeltaan hädin tuskin riittävä (hei, kolme naisihmistä sentään!), mutta kuitenkin niin tilava, että yöretkiä voi ajatella. Niinpä mukaan tarvitaan pakollisten aurinkorasvojen lisäksi myös kolmatta ja neljättä aurinkorasvaa (vartalo, kasvot, huulet) sekä palamisen varalta aloeverageeliä ja hydrokortisonia. Ei tänä kesänä nyt kukaan varmaan ole palamaan päässyt vesisateiden lomassa, mutta jos asiaan ei varautuisi, niin - you know.

Mies vähän ihmetteli, miten ihmeessä sain yhden pussukan tekemiseen kulutettua tunteja, mutta minulla ei ollut ohjetta. Ainoastaan melko selkeä visio siitä, miltä lopputuloksen pitäisi näyttää. "Melko selkeä" tarkoittaa, että kehitys kehittyy tekemisen edetessä... Vaatimuksena oli:

  • Kaikki rasvat mahtuvat ja ne on helppo löytää muita rasvoja tyhjentämättä
  • Pussissa lukee mitä siellä on (veneessä on tärkeää löytää tavarat nopeasti ja nimikointi ei ole ollenkaan ylimitoitettua, koska 6-vuotiaskin osaa jo lukea ja toimii pikkusiskolle tulkkina)
  • Pussukan saa roikkumaan veneen oviluukun viereen, niin että tarvitsemansa saa napattua sitloodasta käsin 
  • Pussukan voi myös ottaa rannalle mukaan (jokin kantokahva siis tarvitaan)
  • Pussukan saa suljettua täysin, ettei mitään tipu vauhdikkaassa menossa
  • Pussukka on pestävä
  • Pussukka edes etäisesti sopisi veneen *hmp* sisustukseen
  • Pussukan materiaalit löytyisivät kotoa, koska rahaahan veneeseen saa uppoamaan säkeittäin, mutta on kivaa kun joku tarpeellinen on lähes ilmainen ja tuottaa siis pelkästään hyvää mieltä :-)

Lopulta Pinterest tuli apuun ja löysin vuoritetun pussukan ohjeen. Mutta tässä vaiheessa olin jo leikannut päällikankaan ja vuorin (kumpaakin kaksi kappaletta) ja kirjonut päällikankaaseen tekstin. Hyvä, että ohje sopi näille kappaleille! Voi olla, että takaraivossa jo olikin joku pussukan ohje lukaistuna, mutta kiireessä ja stressaantuneenakin (juhannusretki alkoi seuraavana päivänä) en pystynyt tietoa kaivamaan aivojen sopukoista. Täällä siis hyvät ohjeet. Minun pussukkani palat olivat 11x12 tuumaa. Käytin amerikkalaisia mittoja, koska mittanauhani toisella puolella on myös tuumamitat. Mutta eihän se nyt kummoisia matemaattisia taitoja vaadi, että muuntaa mitat senteiksi. Vetoketjuni oli ihan ylipitkä (40 cm), mutta en varmaan koskaan olisi kuitenkaan tarvinnut kokonaan avautuvaa lilaa vetoketjua. Sitä paitsi se maksoi vain euron. Ja muut lyhyemmät varastoketjut olivat hentoisempia hameketjuja. Tämä pussukka vaati durabiliteettia!


Kirjonta tapahtui kirjovalla ompelukoneella ja taustalla oli paperinen tukikangas. Jotain sössimistä tapahtui fontin valinnassa, sillä lankasotkuja muodostui varmaan kaksi per kirjain. Lopulta kirjonnassa meni ikuisuus, mutta tajusin, että olin ehkä valinnut alunperin liian suuren fontin ja pienentänyt kokoa liikaa (siis liikaa pistoja pienelle alueelle). Neula oli 90 kirjontaneula. Kirjonnan jälkeen silitin farkun taakse normaalin ompelun tukikankaan. Takakappaleeseenkin olisin sen voinut laittaa, mutta en muistanut tai tajunnut.




Ohjeesta poiketen lisäsin pussukkaani tarpeellisia juttuja. Takana oleva metallilenkki (tavallinen pyöreä avainlenkki) on veneen naulakkoon ripustustamista varten. Pidempi kahva palvelee rantaelämähetkiä.


Vetoketju on ommeltu päällikankaan ja vuorin väliin. Farkku on tuettu tavallisella ompelutukikankaalla, mutta myös erityistä laukkutukikangasta voisi käyttää, jos haluaa pussukan pysyvän muodossaan. Meillä tämä lörpöttävä malli toimii paremmin, koska pussukka mahtuu siten paremmin myös kotona eteisen lipaston laatikkoon. Nurinpäin käännettynä näkee vuorin taskut paremmin (käytönjälkiäkin jo näkyy olevan). Vuori on vaippojen teosta ylijäänyttä PUL-kangasta (polyuretaanilaminoitu), joka on kosteutta pidättävää (rasvatkaan eivät siis tule pussista läpi.) Alkuperäisessä ohjeessa ei tainnut olla lisätaskujen tekoa, mutta ne ommellaan vuorikappaleeseen ensimmäisenä. Samoin jos sisäpuolelle haluaa vetoketjullisia taskuja, niin vuorikappale kannattaa ehkä ommella kahdesta kappaleesta, joiden saumaan tulee vetoketju ja sisäpuolelle pussukka.




Tuo järjettömän iso aurinkorasvaputkilokin siis mahtuu tähän pussukkaan, mutta piti vähän asetella purkkeja kuvausta varten.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Helpot ja nopeat kaura-suklaakakkuset

Sunnuntain kunniaksi teki mieli jotakin jälkiruokaa, mutta ruoka oli oikeastaan tehnyt tehtävänsä ja masu oli täynnä. Otin sitten palan suklaata (tumma Rainbow). Yack. Ei olisi pitänyt. Ihan kitkerää ja karvasta. (Tuli mieleen lapsuuden tapahtuma, kun joku toi venäjäntuliaisena suklaata. Ei oikein maistunut. On muuten jäänyt ainoaksi kerraksi, kun syön venäläistä suklaata.)

Epäilen, että suklaani oli joutunut säilytyksen aikana alttiiksi vaihteleville lämpötiloille, mutta silti vähän ihmettelin onko kyseinen suklaa aina maistunut samalta. Kun aiemmin en ole ollut kovin tarkka, mitä leipomisiini käytän (paitsi että on laktoositonta), niin nyt tuli oikein mieleen, että tällä en taida leipoa enää mitään. Minä siis olen ehdottomasti tumman suklaan ystävä ja maitosuklaa ällöttää. Maitosuklaasta jää kalvo suuhun eikä yksi pala yleensä riitä (koska suklaanhimo ei tule tyydytetyksi maitojauheella tms.), kun taas tummaa suklaata riittää palanen tai kaksi eikä ole kiire huuhtoa suuta kahvilla. Tosin jos nauttii suklaansa kahvin kanssa (vaikkapa Aeropressillä inverted-metodilla valmistetun), niin nautinto on täydellinen :-)

Jotain siis piti tehdä loppulevylle, jota oli 75 g jäljellä. Etsin suklaa-kauralastujen ohjetta ja löysinkin (Maku.fi), mutta lisäsin kuitenkin kaurahiutaleiden määrää (osin siitä syystä, että taikina maistui karvaalle). Tuli kakkusia!



50 g voita
2 dl kaurahiutaleita + 1 dl
1 dl sokeria
75 g suklaata (rouhittuna)
1 kpl munaa
1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Sulata rasva kattilassa, siirrä pois levyltä ja jäähdyttele hetki. Lisää loput aineet leivinjauhe jauhoihin sekoitettuna ja sekoittele tasaiseksi. Paista kiertoilmalla 190-asteessa noin 7-12 min kakkusten koosta riippuen ja anna jäähtyä pellillä hetken. Siirrä sitten ritilälle loppujäähdytykseen. Nauti sellaisenaan tai vaikka sorbetin ja marjojen kanssa.

Aikaa tekemiseen meni ehkä 5 minuuttia ja paistamiseen loput. Todella nopea herkku siis. Aineet yleensä löytyy kotoa ja sopii vaikka vierastarjottavaksi yllätysvieraille. Maku on amerikkalaisen suklaahippukeksin tapainen ja suutuntuma rapsakka ja hiukan tahmea.




Myös noita lastuja pitää kokeille, kunhan saan parempaa suklaata jostain. Ne voisi yrittää pyöräyttää vaikka tötteröiksi, joista voisi syödä kesän jäätelöherkut.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Korallinsävyinen ylioppilaskakku

Sain kunnian tehdä kaksi täytekakkua miehen siskon tytön (tarkkaavainen lukija huomautti väärästä muodosta (kaikkea sitä sattuukin), nyt on korjattu) ylioppilasjuhliin. Toiveena oli korallin ja persikan sävyisiä kukkia oikein ryöppynä ja ilman mitään selvää viitettä ylioppilaaksi tuloon (ei siis lakkia eikä lyyraa kakun päällä). Juhla-asu oli myös korallinsävyinen ja mielestäni pääsin sävyssä aika lähelle  ;-)



Mitoitin kakut 15 ja 20 hengelle ja hyvin riittivät. Tarkkaa lopullista syöjien määrää en tiedä, mutta juhlissa oli myös suklaamoussekakkua ja gluteenitonta kakkua sekä suklaalähde dipattavineen, niin varmasti kakut riittivät.



Täytteeksi toivottiin prinsessakakun täytteitä eli vaniljakiisseliä kermavaahdolla sekä vadelmahilloa (joka ihan oikeaoppisesti taitaa kuulua opera-kakkuun). Kiisselin tein keltuaisista, kuohukermasta ja maidosta perunajauhoilla suurustaen sekä maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla. Vadelmahillo oli kaupasta vähäsokerista versiota omien pakastimien jo ammottaessa tyhjyyttään vadelmien suhteen. Pienempään kakkuun tuli kaksi väliä ja isompaan kolme. Pohjia kostutin maltillisesti sitruunamehu-tomusokeri-vesiseoksella (vähän niinkuin spritea ilman kuplia).

Pohjat olivat 5 ja 6 munan sienikakkupohjan ohjeella ja vuoka 25 cm halkaisijaltaan. Sokerikreemiä tein aluksi liian vähän (2,5 kertaisena), joten tein sitä lisää vielä puoli annosta. Kreemiä kului siksi niin paljon, että pursotin jokaisen täytekerroksen reunaan "stopparin" 10 numeroisella tyllalla: vadelmahillo ja vaniljakiisseli+kermavaahto pysyivät taatusti kakun sisällä. Tässä resepti  (alunperin Kinuskikissalta) pienen 24 cm kakun kuorrutteen alle:

125 g voita
0,5 tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta
n. 250 g tomusokeria (vähemmänkin riittää - varsinkin jos vähentää veden määrää)
1 rkl kylmää vettä (tai lämmintä, jos kreemi on liian kovaa)

Notkista voi sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeri parissa erässä. Vatkaa hyvin sekaisin ja lisää tarvittaessa vettä, jotta saat hyvin kakun päälle levitettävän massan.




Päällys oli marsipaania hieman valkoisemmaksi värjättynä ja kukat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta (2:1 tai 3:1). Käyttämäni sokerimassa (Renshaw Ready to roll icing) oli ihanan pehmeää, mutta toisaalta vaati tuon marsipaanin seurakseen, että työstäminen oli helpompaa. Kukat kuivuivat parissa päivässä, mutta keskustan pikeeri ei meinannut kuivua... Ei se haitannut, mutta asettelun tein pinseteillä, etten olisi painanut sormenjälkiä kukkien keskustaan.

Kakkujen kuljetusmatka ei ollut pitkä, mutta muutama kukka tipahti matkalla. Olin varautunut korjauspaketilla, joten sain korvattua pudonneet ja hajonneet kukat uusilla. On siis hyvä olla aina muutama varakukka, niin ei synny mitään katastrofia tai paniikkia juhlamieltä laskemaan :-)


Tarkkaan pitää ajankäyttö miettiä, jos tekee kakkuja toisen juhliin, joihin itsekin menee vieraaksi. Nyt juhlat olivat vasta klo 14, joten hyvin ehdimme koko perhe hoitaa aamutoimet ja lounaan, ja tietenkin tehdä kakut valmiiksi. (Kukat olin tehnyt jo viikolla valmiiksi.) Mutta mieskin joutuu näissä minun kakkutalkoissani aina osallistumaan vähintään imuroinnilla, lastenvahtimisella ja tiskaamisella. Useimmiten myös marsipaanikilon värjääminen ja pehmentäminen vaatii miesvoimaa. Kiitos siis omalle kullalleni, kun jaksat näitä "ruoka on taidetta" -hetkiä...