sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Neulottu lasten villamekko

Tämän siksak-mekon malli miellytti sekä tytärtä että äitiä viime kevään Novita-lehdessä (kevät 2013, malli nro 73). Ostin samantien langat, mutta neulominen pääsi alkuun vasta viime lokakuussa (muistaakseni). Malli oli kuitenkin helppo ja kun koko ajan kavennettiin silmukoita, niin neulominen vain nopeutui. Loppujen lopuksi tein hiukan ohjetta pidemmän helmaosan, mikä vähän vääristi mekon mittasuhteita, mutta hoikalla tytöllä sitä ei ehkä niin huomaa. (Oli vähän vaikea mittailla keskeneräisen työn pituutta, koska vasta höyryttämisen jälkeen mekko asettui kutakuinkin sileäksi.) Työ on tehty koon 122 mukaan, mutta mahtuu varmaan aika paljon pidempään.



Lankana Novita 7 Veljestä (vaaleanliila 721) ja 7 Veljestä Raita (kirjava pastelli 825). Puikot nro 4 pyöröpuikot, pituudet 80 cm ja 60 cm. Kokeilin 4,5-puikkojakin, mutta tuli jotenkin vetelä ja kovin reikäinen pinta.




Kädentien ja kauluksen reunoissa on muutama kerros ainaoikeaa.


Helma on siksak-neuletta, jota neulotaan vuorotellen lilalla ja raitalangalla (tai tarkemmin 2 lilaa, 4 raitaa, 4 lilaa, 2 raitaa). Alussa loin 256 silmukkaa, mutta koska puikkoni olivat puoli numeroa pienemmät kuin ohjeessa, niin silmukoita olisi voinut olla helmassa yksi mallikerta enemmän (16 s).

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Linnakakku prinsessoille ja ritareille

Jäätelölinnakakun sorruttua piti aloittaa jälleenrakennus. Koska nyt kumminkin itse tykkään juhlissa enemmän täytekakuista kuin jäätelökakuista, niin seuraava yritys tapahtui lämpimämmällä kakulla eli marsipaanikuorrutteisella täytekakulla. Tyttömme täyttävät vuosia vajaan kuukauden sisällä ja sukulaiset ja kummit kutsuttiin yhteisiin 6- ja 3-vuotisjuhliin.



Aloitin koristeista, jotka kuitenkin viimeistelevät sen tavallisen pyöreän tai kulmikkaan kakun. Youtube tuli avuksi ja sieltä löysin linnojen rakennusohjeita. Linnaan kuuluu tietenkin torni ja meillä tietysti Tähkäpään tornia apinoiva rakennelma. Toiset leipurit tekivät tornitkin kakusta, mutta sen verran on tullut muotokakkuja tehtyä, että koen sen vähän liian työlääksi (koska hyvä kakkupohja on kuohkea ja vähän kostea, osiin leikattu ja välissä täytettä, niin ei se silloin ole paras materiaali askarteluun). Toinen vaihtoehto on päällystää pahvirullia sokeritaikinalla tai marsipaanilla --> syötävän materiaalin väärinkäyttöä. Miksei sitten yhtä hyvin nosta kakun oheen legolinnaa tai muovitornia?

Löysin kuitenkin "syötävän stryroxin" eli Rice Krispy Treatsit. Voi ja vaahtokarkit sulatetaan miedolla lämmöllä vaikka mikroaaltouunissa ja riisimurot sekoitetaan joukkoon. Tämä massa sitten laitetaan vuokaan tai muotteihin ja annetetaan hieman asettua. Valmiit palat voi päällystää esim. sokerikreemillä ja marsipaanilla.

Käyttämäni ohje oli täältä eli Pionilaaksosta. Maku on tosi karkki ja täysin päinvastaista ravintosisällöltään kuin normaali hyvä ruoka. Mutta hei, kerran täällä vaan eletään ja tosi harvoin voi viettää synttäreitä, joissa on linnakakku! Muottina käytin metallista muffinivuokaa ja silikonista runebergintorttuvuokaa, joka on muuten koko vuoden ihan alikäytössä.


Massa painellaan voilla voidelluin sormin ja lusikan avulla tiiviiksi voideltuihin muotteihin. Myös erilaisten hahmojen muotoilu vapaalla kädellä saattaisi onnistua, mutta hieman irtonainen, joskin tahmea massa on hyvä tiivistää, jos sitä käyttää kakunteossa.


Massan saa irti silikonivuoista painamalla. Metallivuoasta lähti kevyesti painamalla ja pyöräyttämällä massan päältä.


Painoin karkkitikkaritikun (grillivartaat kävisivät myös) kahden tornipalan läpi ja hiukan tasoittelin liitoskohtaa sormilla painamalla. Sokeri-voikreemin levittelin päälle.


Marsipaanin kaulitsin ja tein veitsellä tiilikuviota. Sitten vain rullasin marsipaanin tornin päälle. Ylimääräisen marsipaanin leikkasin pois ja laitoin reunat hiukan päällekkäin ja painelin kevyesti marsipaanityökalulla marsipaanit toisiinsa kiinni. Yläreunan tasoittelin sormella sileäksi.


Muffinivuokatornipalat päällystin sokerikreemillä päältä ja reunoilta (yhteensä kreemiä torneihin ja kakkuihin meni tupla-annos eli 250 g voita ja tomusokeria n.500 g). Marsipaanista otin pyöreän palan päälle ja reunoille pitkulaiset palat. Sitten asettelin palan keskelle ja painoin tikkuun kiinni. Matalan tornin tikkua en katkaissut sopivan mittaiseksi, sillä tikku painettiin alla olevaan kakkuun kiinni. Tuli aikas tukeva rakennelma! Pieni muhkuraisuus olisi jopa toivottavaa tällaisissa kivitornissa, mutta oikein sileän lopputuloksen saa jättämällä marsipaanin paksuksi (3-4 mm).


Matalan neliön muotoisen kakun tein kääretortun tapaan, mutta sienikakkupohjalla (valmis kakku 22x22 cm). Pyöreä on myös sienikakkupohja 15 cm vuokaan tehtynä. (Resepti Cakeaway.fi.)

3 munan sienikakkupohja:

1,65 dl vehnäjauhoja
0,3 dl perunajauhoja
0,6 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
1,05 dl sokeria
0,6 dl kiehuvaa vettä

Sokeri ja munat vaahdotetaan huolellisesti. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään käännellen taikinaan. Paistetaan joko levynä uunipellillä tai voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa. Tulee ihanan pehmeä, mutta silti "sitkeä" kakku. Pelkillä vehnäjauhoilla pehmeys vähän kärsii, mutta kakku ei painu kasaan niin paljon kosteiden täytteiden alla.

Alimmaisessa kerroksessa on täytteenä suklaamousse (resepti Keksihylly: maitosuklaajuustokakku, mutta jätin sokerin pois):

200 g laktoositonta maitosuklaata
2 dl kuohukermaa
200 g Philadelphia Laktoositonta Tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria

Suklaa sulatetaan vesihauteessa tai mikroaaltouunissa varovasti. Kerma vatkataan ja lisätään huoneenlämmössä 15 min pehmennyt tuorejuusto. Vaahtoon lisätään vaniljasokeri ja sula hieman jäähtynyt suklaa koko ajan vatkaten.

Toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli mustikkamoussea. (Resepti Arla-Ingman: Brownie-mustikkakakku.) Tässä on nyt koko ohje, mutta puolikas (ainakin) riittää tuollaisen pikkukakun kahteen väliin.

6 liivatelehteä
250 g mustikoita (pakaste)
3 kananmunan keltuaista
1 dl tomusokeria
2 dl kermaviiliä
3 dl vispikermaa

Liota liivatelehtiä 5 min kylmässä vedessä. Soseuta mustikat hienoksi soseeksi. (Käytin isoa tehosekoitinta ja jäiset mustikat vain jämähtivät pohjaan. Odottelin, että vähän sulaisivat ja jatkoin vasta sitten hienonnusta. Lisäsin tehosekoittimeen myös kermaviilin, että seosta olisi ollut enemmän ja hienonnus olisi toiminut paremmin.) Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää mustikat ja kuumaan vesitilkkaan liotetut liivatteet. Sekoita kermaviili joukkoon, jos et vielä sekoittanut sitä missään muussa vaiheessa. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Laita odottelemaan jääkaappiin. Täytekakun väliin tarkoitetun moussen voi alkujähmettää jääkaapissa. Samalla näkee tuliko liivatetta tarpeeksi ja tarvittaessa sitä voi lisätä, jos seos ei ala hyytyä. Hieman löysä mousse pysyy kakun välissä, kun kakkulevyn reunoille pursottaa ensin sokeri-voikreemiesteen. Jotain hapokkuutta mousse olisi ehkä kaivannut, sillä maku oli kakun välissä vähän pliisu. Yksinään tämä mousse kävisi vaikka jälkiruuasta tuoreilla mustikoilla höystettynä.



Sitten kakku sai odotella jääkaapissa hetken ja vatkailin pikeerin koristelua varten. Pursotin torneihin ikkunoita ja köynnöstä ja kiinnitin etukäteen leivotut sokerimassa+marsipaanikukat samalla. Kakun reunaan painoin vohvelirullia, joita jäi yli jäätelökakusta. Sitten vain jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän juhlia.



Pöytään nostettaessa asetin suklaalla päällystetyt jäätelövohvelit paikoilleen ja kolme kynttilää 3-vuotiaalle. Ensimmäinen puhallus meni nappiin, mutta kuvaajat eivät ehtineet mukaan. Toista puhalluskertaa piti sitten vähän ujostella...

Kuusivuotias olikin jo ihan konkari puhaltelussa. Tähkäpää pääsi mittasuhteista huolimatta kakun päälle. Lego Tähkäpää olisi ollut sopivamman kokoinen, mutta oli tapansa mukaan jossain karkuteillä...


Ylläolevasta kuvasta voi jotenkin nähdä kakun rakenteen sisäpuolelta. Tornejakin maistettiin, mutta taisivat aikuiseen makuun olla liian makeaa. Yhteensä 6 munan kakut riittivät hyvin 22 juhlijalle (lapsia n. 23%) ja vielä jäi kotiväelle syötävää ja torneja muutamaksi päiväksi... Meillä oli kyllä ensin lounasruokaa eli pelkkään kahvipöytään kutsuttaessa kananmunamäärää voisi kasvattaa ainakin kahdeksaan. Käytännössä voi tehdä tornit ja ylemmän kakun samankokoisina, mutta alalevyn vaikka koko tarjottimen kokoisena.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

6-vuotisprinsessasynttärit: piirakkaa, pullaa, pikkuleipiä, popseja, jäätelökakkua...

Meillä kaikki Disneyn prinsessat ovat ihaninta ikinä ja teema vanhemman tytön 6-vuotissynttäreille oli selvä: prinsessasynttärit. Koska suosikkiprinsessa vaihtelee, otimme ne kaikki (melkein) mukaan juhliin niin tarjottavien kuin leikkienkin muodossa.


Edellisyönä prinsessat kävivät auttamassa äitiä leivonnaisten teossa ja niinpä meillä oli tarjolla:

Annan mehevä talvipiiras
    Lindan illanistujaispiiras Pirkasta
Elsan jääkristallimuffinit
   Aiemmin esitellyt myslimuffinit kuorrutteella
Tähkäpään tukkapullat
    Laskiaispullataikina ja koristeita omista varastoista
Flynn Riderin popcorn
   No auringonkukkaöljyä, maissinjyviä ja merisuolaa...
Bellen suklaiset ruusut
     Maitosuklaata ja tummaa suklaata temperoituna ruusumuotteihin pursotettuna
Tiananeidon suukkoset
     Neidon suukkoset (Baci de Giuletta) Maku-lehdestä. Välissä tummaa suklaata ja voita sulatettuna.
Arielin suolakalat
     Kaupasta suolakalakeksejä aarrearkkuun aseteltuna
Lumikin talviomenatikkarit
     Red velvet kakkutaikina + tuorejuusto + kookoshiutaleita valkosuklaalla (Fazer Block) päällystettynä
Pascalin pikkuleivät
     Murotaikina ja pikeerikoristelu
Tuhkimon unelmalinna
     Jäätelölinna, vohvelituutteja suklaalla koristeltuna, vohvelirullia sekä kermavaahtoa


















Jäätelölinnaa kokeilin ensimmäistä kertaa. Kuningasajatuksena oli käytää runebergin torttujen silikonista vuokaa (josta saisi kuusi tornia), mutta eihän jäätelömassaa saanut niistä siististi irti. Piti odottaa jäätelön pehmenemistä ja sitten se olikin jo liian pehmeää. Sama myös silikonisen rengaskakkuvuoan kanssa... Jäätelönkin piti olla omatekoista, mutta sairaslomapäivien vuoksi en ehtinyt/jaksanut/pystynyt tehdä/tekemään kotijäätelöä. Tornien katot kuitenkin tein tyhjistä tötterövohveleista ja suklaasta. Portaat Puffetista, oviaukko vohvelirullista. Koristeeksi kermapursotuksia. Jäätelölinnan alustana oli voileipäkakkutarjotin, jonka alle saa kylmäpatruunan. Olisipa vaan kylmäpatruuna koko tarjottimen kokoinen! Toimisi nimittäin paremmin, sillä nyt vain linnan keskiosa pysyi sopivan kylmänä ja kasassa ja tornit aloittivat hyvin pian iloisen matkansa kohti tarjottimen reunoja... "Jarruna" käytin mantelijauhetta, jos se olisi estänyt linnan liukumista edes vähän. (Ensi kerralla: litran paketti kumotaan tarjoilualustalle ja koristeet tarjotaan erikseen?)

Tässä on hyvä murotaikinaresepti, jota käytin kameleonttikekseissä. (Pascal on kameleontti elokuvasta Kaksin karkuteillä ja Tähkäpään ystävä.) Koska juhliin tuli myös prinssejä eikä vain prinsessoita, niin Pascal vaikutti hauskalta idealta kekseihin. Sitä paitsi olen jo tehnyt kruunuja, kukkia, perhosia, muumeja, sydämiä... En nyt muista mistä murotaikinan reseptin otin, mutta lisään lähteen heti kun sen taas löydän. Sopivan kokoinen taikina isoihin (noin 30 hlö) juhliin, jos kukaan nyt enää nykyään pikkuleipiä syö. Valmiiden pikkuleipien määrä tietysti riippuu muottien koosta. Voit toki puolittaakin ohjeen, kun vatkaat ensin kananmunan vaikkapa lasissa haarukalla sekaisin ja kaadat siitä vain puolet taikinaan. Lastenjuhliin ei oikeasti tarvita piparivuorta, jos tarjottavia on sen seitsemän sorttia. Pinterest on uusi suosikkini ja sieltä löysin idean noihin pikkuleipien koristeluihin. Koristelu on hyvin pelkistetty versio hahmosta, mutta kaikki (lapset ja tyttölasten äidit ainakin) kuitenkin tunnistavat kuka pikkuleivässä on.

150g voita
1 dl tomusokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia (vaihdoin tuon vanilliinisokeriin)

4 dl vehnäjauhoja

Vaahdota huoneenlämpöinen pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Vatkaa kananmuna voi-tomusokeriseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi vatkaamalla joukkoon. Anna levätä kylmässä tunnin tai yön yli. Kauli jauhotetulla alustalla ja paina siitä muotilla pikkuleipiä. Paista uunissa kypsiksi. (AEG: 155-asteessa, 8 min.) Jäähdytä ritilällä. Koristele täysin jäähtyneenä pikeerillä.

Skotlantilainen prinsessa Merida ei leiponut, vaikka yritin houkutella. Hän oli kiireinen askarrellessaan hienon maalitaulun seuraavan päivän tarkkuusammuntakisoihin. Prinsessa Ruusunen taas järjesti kruunu & korupajan, eikä ennättänyt timanttien laskemiseltaan tulla jauhonpölyiseen keittiöön. 



Prinssit olivat kai pääasiassa jossakin muualla, mutta Naveen oli paikalla. Hän vain oli sammakon muodossa, eikä juhlien loppupuolellakaan saanut omaa ulkomuotoaan takaisin. Omituista, vaikka niin monta prinsessaa oli paikalla...



perjantai 7. maaliskuuta 2014

Muffinikuorrute: tuorejuustoa, voita, kookosrasvaa ja tomusokeria

Tein taas myslimuffinireseptillä muffineita tytön mukaan päiväkerhoon, mutta nyt laitoin tarkasti muistiin käytetyt aineet grammoissa.



50 g huoneenlämpöistä laktoositonta voita
100 g Philadelphia laktoositonta tuorejuustoa
150 g tomusokeria
50 g kookosrasvaa sulatettuna hyvin miedolla lämmöllä

Vatkasin voin ja tuorejuuston sekaisin sähkövatkaimella. Koska juusto oli jääkaappikylmää, tuli seoksesta hiukan kokkareista. Lisäsin kuitenkin tomusokerin ja vatkailin. Kokkareet vähän tasoittuivat. Kuumensin varovasti kookosrasvaa kattilassa ja otin pois levyltä ennen kuin se oli kokonaan sulanut. Loput palat sulivat kattilan jälkilämmöllä. Kaadoin kookosrasvan kolmessa erässä ohuena nauhana samalla vatkaten muuhun seokseen. Seos tasoittui oikein sileäksi. Lämpötila seoksella oli siinä vaiheessa noin 25-astetta. Laitoin kylmäpaketin kulhon alle ja odottelin, että seos on 17-astetta ja välillä vatkailin. Silloin se oli jo aika paksua sähkövatkaimellekin. Sitten väriaine (tällä kertaa lopputulos oli tuommoista laventelinväristä) ja pursotinpussiin ja muffinien päälle. Jos tuntuu, että kädet lämmittävät pursotinpussia liikaa, voi pussin laskea välillä kylmäpaketin päälle ja pursotusjälki pysyy tasaisena.

Kuorrute ennen väriaineen lisäämistä. Voi tuo vähän keltaisuutta, mutta koska mukana on myös kookosrasvaa, voi sanoa kuorrutteen olevan luonnonvalkoinen kellertävän sijaan.

Tässä mukana Wiltonin Violet ja Rose -pastaväriaineet.
Tällä määrällä kuorrutti 14 normaalikokoista muffinia ja 16 pienempää minimuffinia "tähtipursotustekniikalla". Jos tekee ruusukkeita, siihen menee huomattavasti enemmän kuorrutetta. Valmiit pursotetut muffinit olen säilyttänyt jääkaapissa. Pakastamistakin olen kokeillut ja muffinit ovat ok sieltä otettaessa, mutta en ihan juhlatarjottavia pakastaisi. Lisäksi minimuffinit ovat muutenkin aika tuoretavaraa, sillä ne kuivuvat pienen kokonsa vuoksi nopeasti, vaikka kuorrute vähän hidastaa haihtumista.


torstai 6. maaliskuuta 2014

Kakkupallerot eli cake pops

Cake popseja on tullut blogeissa vastaan jo pari vuotta. Mua ei ole hirveästi inspiroinut niiden kokeilu, koska kyllä kakku on herkullisinta kuohkeana (ja täytettynä). Kakkutikkareissa kuohkeasta kakusta tulee tiivis klöntti. Ne jotka tykkää raa'aksi jääneestä kakusta, fanittaa popseja varmasti :-)



No kokeilin kuitenkin, kun ostin tikkuja jossain epähuomiossa ja lastenjuhlia pukkaa. (En kuitenkaan käyttänyt tikkuja - syy löytyy alempaa.) Red velvet valikoitui kakkutaikinaksi siitä syystä, että amerikkalaiset käyttävät taikinaansa ns. Natural Cocoa Powderia eli suomeksi kai raakakaakaojauhetta. Terveellisempään ja superfoodimpaan suuntaan täytyy pyrkiä, eiksjeh? Van Houten (se Euroopassa perinteinen aito ja oikea tumma kaakaojauhe) on tummempaa eli sitä on käsitelty hollantilaisen menetelmän mukaisesti poistamalla happamuutta (kemiallisesti?) ja samalla väri tummuu. Ja red velvet -kakkuun tumma on liian tummaa (älkää nyt edes ajatelko mitään oboyta: se on sokerikaakaoJUOMAjauhe). Ostin siis raakakaakaojauhetta (kaakaonibsejä mulla jo olikin).

Noh, koska natural on happamampaa, niin käytettävät kohotusaineet pitäisi miettiä uudelleen (siis suomalainen/eurooppalainen resepti ei välttämättä toimi, jos vaihtaa kaakaojauheen naturaliksi). Nyt käytin maitoa, valkoviinietikkaa ja leivinjauhetta Pullahiiren reseptin mukaan (Pullahiiri dokumentoi leivonnaisensa hyvin ja paria reseptiä olen sieltä kokeillut ja hyväksi todennut.) Toisissa ohjeissa on käytetty piimää tai kermaviiliä ja leivinjauhetta tai soodaa tai molempia ja tietysti kaakaojauhe on vain kaakaojauhetta täällä Suomessa. Jotain kosteuttavaa kakkuun siis laitetaan, jotta siitä saadaan pehmeää. Resepteissä on myös väriainetta (ja paljon!), mutta luonnollisempi koulukunta on kokeillut punajuurta eri muodoissa (mehuna, raakana, keitettynä) ja testannut miten väri säilyy paiston aikana. Järkevästi ajatellen kartan väriaineita, sillä muistissa on atsoväriainekeskustelu vuosien takaa. Nykyisiin väriaineisiin en ole perehtynyt kovin hyvin ja lukeehan purkeissa, että aiheuttaa ylivilkkautta yms. Ja ihan rehellisesti olen sitä mieltä, että väriaineet ovat täysin turhia, mutta koska niitä olen hankkinut, niin käytän värit loppuun. Kuollaan tässä kumminkin lopulta: pitää vain päättää onko elämä hauskaa ja värikästä vai kenties puritaanista ja terveellistä ;-) Ehkä molempia päivästä riippuen!

Red velvet pitäisi nimensä mukaisesti olla samettisen pehmeää ja törkeän punaista. Myös viinikivi (cream of tartar, kaliumbitartraatti) on ollut yhtenä tekijänä värinsäilymisessä, mutta sitäpä ei elintarvikelaatuna ostellakaan marketista. Apteekista saa ison pussillisen (isolla) rahalla. Tarve on niin vähäistä, ettei maksa vaivaa ostaa sellaista. Ja jos lankojen värjäystä harrastaa, niin siinä käytetään puretusaineena myös viinikiveä, mutta se on ns. teollista laatua, ei syötäväksi.  (En nyt lasten synttäritarjottaviin sentään panosta ihan niin paljon, että maksisin kymppejä yhdestä elintarvikelisäaineesta, kun syöjäkunnan tietää: "Ai tommosta, en syö!") Summa summarum: kun ei ole viinikiveä, niin en käyttänyt punajuurta. Cake pop on niin pieni, ettei haittaa vaikka söisikin vähän väriaineita.

Tässä Pullahiiren resepti kopioituna (itse käytin Cocovitin raakakaakaojauhetta).
175 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
3 dl maitoa
2 1/2 rkl etikkaa (laitoin valkoviinietikkaa ja vähemmän, ehkä reilu puolet)
n. 2 tl punaista väriainetta (Wilton RedRed)



Vatkaa voi ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen, voimakkaasti vatkaten. Lisää väriaine. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisäile ne maidon kanssa vuorotellen seokseen. Lisää lopuksi etikka. Voitele kaksi 20 cm kakkuvuokaa ja laita pohjalle leivinpaperi. Kaada massa kahteen vuokaan ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes cocktiltikkuun ei jää pohjan keskeltä märkää taikinaa kiinni. Anna pohjien jäähtyä. (Tein yhdessä laakeassa vuoassa.)

Jauhoseoksen väri ennen taikinaan lisäämistä. Näyttää siltä kuin siellä olisi vain kanelia, mutta ei ole. Raakakaakaojauhetta vain.

Tässä mukana väriainetta sävyltään Redred.

Paistettuna ja vertailun vuoksi punainen tomaatti vieressä.


Kakku pysyi paistonkin jälkeen punaisena. Kosteammat kohdat näkyivät tummempina. Kakku oli tuoreena pehmeää ja maukasta, mutta ajatus väriaineen syömisestä tökki. Ihan pakko on sitä punajuuriversiotakin kokeilla.

Philadelphiatuorejuustoa saa nyt myös laktoosittomana (Kiitos korkeammat voimat!) ja koska siinä on rasvaa runsaammin kuin kotimaisessa tuorejuustossa, se sopii paremmin leivontaan. Mausta en osaa sanoa kumpi on parempaa. Tykkäsin alkuperäisestä Hovijuustosta: mielestäni nykyinen on laimeampaa tai sitten teini-ikäinen suuni maistoi uuden juuston eri tavalla. Joka tapauksessa juusto saa kyllä maistua juustolle ja rasvaakin siinä pitää olla. 

Philadelphiaa lusikoin kulhoon 100 g ja aloitin kakun murustamisen joukkoon. Ehkä 300 g käytin ja se ei ollut kuin ehkä kolmasosa kakusta. Käsin vaivasin sekaisin ja tulos oli aika tiukka. Lisäsin hyppysellisen tai useamman kookoshiutaleita. (Jotenkin noista palleroista tuli mieleen kookospallot.) Aikuisten versioon lurahtaisi varmasti jotain alkoholia, mutta nämä piti tehdä lasten makuun sopivaksi. Liian kostea pallo ei saa olla, muuten ei pysy tikussa.

Koska Neidonsuukkojen teosta jäi ylitse suklaa-voiseosta (100g - 30g) yritin kastaa jääkaapissa kohmetetut pallerot siinä. Ei oikein toiminut. Ulkonäkö tahmainen ja liikaa suklaata. Juu ja edellisestä johtuen tikutkin jäivät tässä kokeilussa käyttämättä ja pallerot pääsivät makeisvuokiin. Melkein mahtuivatkin.

Seuraava testi tulee pelkällä suklaalla. Ehkä valkoisella, koska se sopisi paremmin alkuperäiseen red velvet -henkeen, eikä peittäisi kakun hennompaa makua. Toki voisi miettiä kuorrutteeksi myös tuorejuusto-tomusokeri-voi -seosta, jos sen saisi pysymään tikussa. Hirveästi taas uutta kokeiltavaa!

Alempana vielä sagittaalinen leikkauskuva yhdestä parempiin suihin joutuneesta pallerosta. Maku oli ok, muttei järisyttävän herkullinen. Ehkä suuhun jäi vähän hapan fiilis, joka johtui joko raakakaakaojauheesta tai etikasta, ehkä. Eikä tämä ole mikään hienostunut leivonnainen vaan hyvin amerikkalainen. Anteeksi. Väri ei ole yhtä hyvä kuin red velvet -kakussa. Tuorejuusto tummentaa ja vie värin intensiteettiä pois. Mutta ihan kiva ylläri, että ruskean alta löytyykin punaista!


(Eikä kenellekään varmaan tullut mieleen raaka lihapulla...)

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Pullia, laskiaispullia...

Vähän myöhässä tulee pullapostaus, mutta sentään söimme laskiaispullat oikeana päivänä ;-)


Pullareseptin löysin tällä kertaa Huvudstadbladetista. Siinä käytettiin kohottajana hiivan lisäksi leivinjauhetta. En oikein huomannut eroa perinteiseen pullataikinaan, sillä kyllä ilmankin leivinjauhetta tulee pehmeitä pullia. Tosi harjaantunut pullantekijä en kyllä ole, että ehkä tuo leivinjauhelisäys toi jotain varmuutta pullien onnistumisesta. Ja pinnasta tuli (vähän) kauniimpi pienemmällä vaivalla. Mutta voisin silti laittaa vähemmän jauhoja ensi kerralla.



100 g voita
3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 dl sokeria
1 maustemitta suolaa (tosi vähän, laitoin ehkä puoli tl)
1 maustemitta jauhettua kardemummaa (tätäkin laitoin enemmän)
1 kananmuna
ensin 8 dl vehnäjauhoja
kohotuksen jälkeen  2,5 tl leivinjauhetta sekoitettuna 1,5 dl vehnäjauhoja

Eli tehdään pullataikina normaalisti, mutta jätetään löysäksi (itse käytän korkeintaan huoneenlämpöistä maitoa, koska muutenkin taikina nousee liikaa, käyttää kaiken sokerin, ja on enemmän aikaa leipoa). Kohotetaan 30 min ja sitten lisätään loput vehnäjauhot, joihin on leivinjauhe sekoitettu. Leivotaan samantien ja pikkupullia kohotetaan n.20 min ja paistetaan alkuperäisen ohjeen mukaan 225-asteessa 8 minuuttia.

Täytteeksi laitoin kermaa, rahkaa, sokeria, vaniljasokeria ja marsipaania tai mansikkahilloa. Pullien keskeltä koversin vähän pullaa pois ja sekoitin siihen kerma-rahkaseoksesta ehkä kolmasosan. Sitten toiseen puolikkaaseen lisäsin raastettua marsipaania (Ikeastakin löytyy nykyisin, mutta sisältää laktoosia) ja toiseen mansikkahilloa. Tuota hillon sekoittamista täytteeseen en ole ennen kokeillut, enkä kokeile uudestaan (ihan vähän ällöttävältä seos näytti...)


Mantelimassatäyte ja kerma-rahkavaahtoa

Mansikkatäyte ja kerma-rahkavaahtoa
Tuoreena pullat olivan ihan hyviä arkikahvipullia ja pehmeitä ja kimmoisia. Eivät olleet kovin makeita. Täytteistä mantelimassa on suosikkini, ja hillon kyllä laitan jatkossa erikseen ihan ulkonäöllisistä syistä. Mutta jos haluaa vaikka vähentää sokerimäärää, niin voisi käyttää pakasteesta mansikkasosetta ja sen voisikin sekoittaa täytteeseen, kun on tasaisempaa. Lapset söivät täytteet pullan sisältä ja pitkin hampain itse pullan. (tuoreena kyllä kelpasi pullakin) Että onko se pulla nyt sitten niin pakollinen laskiaisjuttu. Meillä taitaa jäädä tulevina vuosina laskiaispullat leipomatta, kun tyttöjen synttärit osuvat kevääseen ja muutenkin herkkuja on luvassa yllin kyllin. Mutta kun pullaa leivoin, niin synttäreillekin tein vähän Tähkäpään lettejä ja lapset auttoivat. Leteistä sitten myöhemmin  :-)